"Voidaanko sopia, että talvi alkaa tästä?"

Ensilumi satoi lokakuun alussa. Päivää oli odotettu, mutta silti se yllätti. Lapset villiintyivät valkeasta maasta täysin. He pukivat itsensä spontaanisti ulos monta kertaa, eivätkä meinanneet malttaa tulla sisälle edes nukkumaan.

Viime vuosina lumiset talvet ovat olleet eteläisessä Suomessa varsin epämääräisiä. Pakkaskelit ovat kunnolla koittaneet vasta reilusti tammikuun puolella, eikä sitä hupia (meidän mielestämme) ole riittänyt lainkaan tarpeeksi. Useamman kerran on saanut selittää lapsille, miksi hiekalla ei voi hiihtää tai lumiukkoja rakentaa kuravellistä.

Ensimmäistä lumisadetta oli siis odotettu. Iloa ja onnea kesti muutaman päivän, kunnes viimeisin selkeä lämpöaalto ehti tännekin asti. Ei siinä, me aikuiset käytimme tilanteen hyväksi ja keräsimme maahan unohtuneita parin sentin lumivaipan piilottamia tavaroita. Toki niitä on sinne jo uudelleen kertynyt.

Parin viimeisen päivän aikana maisema on muuttunut jälleen selvästi talvisemmaksi. Suot ovat jäätyneet ja tänään pääsimme ylittämään järven ensimmäistä kertaa. Lasten kanssa on suoalueilla huomattavasti helpompi liikkua, kun lampien yli voi luistella menemään. Lunta on hentoisen sokerikuorrutuksen verran, mutta se jo vaikuttaa tunnelmaan oleellisesti. Talven valo on meidät löytänyt, talvi on meillä sovitusti nyt alkanut.

Kulkemassa lähimetsiä tutuksi

Kävelymatkan päästä kämpästämme alkaa yksi läntisen Euroopan suurimmista metsäerämaista. Tämä muodostuu toisiinsa rajautuvista valtavista suojelualueista, joita eivät pirsto metsäautotiet eivätkä hakkuuaukot. Alueen reunalta saa halutessaan kulkea suoraa linjaa yli 130 km ennen kun ensimmäinen tie tai sähkölinja tulee vastaan. No, näin pitkään reissuun ei tällä kertaa ollut mahdollisuuksia, mutta kävin kuitenkin ihastelemassa suojelun piirin pelastettuja männiköitä muutaman yön syysretkellä.

Hiljainen oli lokakuun alun metsä. Maa odotti jo talvea. Koivut ovat jo pudottaneet lehtensä ja pienemmät lammet pysyivät ritteessä päivälläkin. Auringonsäteet jaksoivat kuitenkin vielä lämmittää vaarojen etelärinteitä. Kuukkelit, lapintiaiset ja karkuun pyrähtävät metsot vastasivat äänimaisemasta. Yöllä suojaa hyiseltä pohjoistuulelta tarjosivat nykyään autiotupina toimivat vanhat hirsikämpät.