Lapset hyvästelivät koko kotiseudun päiväkodin väestä kotipihan puihin ja naapurin traktoriin. Liikkeelle lähdettiin “aamulla ennen aamiaista” eli puoliltapäivin parin tunnin lastenohjelmien repeat-toiminnon jälkeen. Auto oli tungettu ääriään myöten täyteen.
Suomi on todella pitkä maa. Teimme matkaa puolitoista vuorokautta, yön vietimme välissä sukulaisten mökillä Kainuussa. Serkuilta saatu Buzz-peli oli ahkerassa käytössä, myös etupenkillä.
Noin kahdensadan (vähättelyä) “Ollaanko jo perillä?” -kysymyksen jälkeen saatoimme vihdoin todeta automatkan päättyneeksi. Nukkumaanmenoaika oli ylitetty aikoja sitten, ilta hämärsi jo. Onneksi Lapin yö on vielä näin elokussa varsin lyhyt.
Taipale metsän ja suon läpi sujui yllättävän kivuttomasti. Mustikat maistuivat matkaeväänä, eikä itikoiden ininä korvissa hidastanut kulkua. Kämpälle päästyä uni vei pienistä matkalaisista nopeasti voiton.
“Malja itään, etelään, pohjoiseen ja länteen. Päivien, viikkojen ja vuosien häipyvät mielikuvat uppoavat. Haihtuu tunne: olet siipiveikko maapallon pinnalla. Poissa muistikuvat kaupunkien meluavista siirtokunnista. Edessä on tuulta, happea ja elettävää elämää.”
Tuuli humisee puissa, kynttilät valaisevat pirtin. Olemme päässeet perille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti