Kaksi lasta, kaksi aikuista ja koira. Kämppä Inarin kairassa. Ei sähköjä, ei tietä. Tavallista nykyajan lapsiperheen elämää luonnon ehdoilla.
maanantai 31. joulukuuta 2018
torstai 27. joulukuuta 2018
Välipäivät
Joulun vietimme hiljaisuudessa perheemme kesken. Himmeässä valaistuksessa ei tarvitse stressata siivouksista tai tunnelman luomisesta. Kynttilöiden valo tuo tunnelmaa itsestään.
Sää on suosinut viime päivinä. Taivas on ollut pääosin kirkas, kuutamo on valaissut öisin ja aamuisin. Keinovalottomassa maailmassa huomaa helposti taivaan omien valojen muutokset. Kuu nousee nyt viikon takaista myöhemmin, iltaisin tähtitaivas saa tuikkia itsekseen. Revontulia ei ole kunnolla pitkään aikaan näkynyt.
Tuntikausien hämärän keskellä valoisampaa aikaa kestää muutaman tunnin keskipäivällä. Lasten spontaanista toiveesta pakkasimme tänään eväät reppuun ja lähdimme retkelle läheisen puron varteen jo vakioksi muodostuneelle nuotiopaikalle. Nuorimmainen sai nuhanenänä kulkea mukana makuupussissa taljojen alla ahkiossa.
Äänimaisema pehmenee lumen ja jään myötä. Puron hiljainen solina jään alla rikkoi muuten täydellisen hiljaisuuden. Lapsetkin rauhoittuivat tulen äärellä.

maanantai 24. joulukuuta 2018
Joulukalenteri: 23.12.
Kauppareissut ovat muuttaneet täällä luonnettaan. Tai ainakin niiden olisi pitänyt muuttua. Aatonaaton kunniaksi ajattelimme, että on hyvin helppoa pikaisesti käväistä kylillä pyykillä (vaihteluksi nyrkkipesuun) ja viimeisiä ruokia hankkimassa, onhan pikaiset kauppareissut ennenkin onnistuneet. Vaan kuinkas kävikään.
Auto on täällä välttämätön, edestakainen kauppareissu on yli 50 kilometriä ja julkinen liikenne rajoittuu kerran viikossa liikkuvaan asiointitaksiin. Sähköttömmässä kämpässä paukkupakkasten keskellä auto tuottaa kuitenkin hitusen harmaita hiuksia. Pikainen kaupassakäynti kolmenkymmenen asteen pakkasessa vaatii pikitien varteen hiihtämisen lisäksi webaston, eikä sekään välttämättä riitä. Webasto (tahi vastaava) on meille tämän talven uusi tuttavuus, aiemmin olemme pärjänneet lohkolämmittimellä.
Aatonaattona opimme: a) webaston käyttöaika kireissä pakkasissa on minimissään tunnin, ei puoli, b) akun varavirtapankki on syytä pitää mukana ja ladattuna, kaikkine osineen. Virtapankki antaa huonosti akulle buustia ilman pankin ja akun yhdistävää piuhaa, eikä pankin tyhjentäminen valaistukseen liene myöskään järkevää sikäli mikäli vehjettä haluaisi käyttää siihen mihin se on hankittukin.
Auto lähti lopulta käyntiin, pyykit saatiin pestyä ihan pesukoneessa (kiitos ihanat ystävämme!) ja ruokavarastotkin täydennettyä ennen pyhiä. Parin tunnin kauppareissu venyi vain muutamalla (lue: kahdeksalla) tunnilla. Nyt on hyvä rauhoittua paikalleen, nauttia yhdessäolosta perheen kanssa ja unohtaa kaikki henkeä välittömästi uhkaamattomat liikkumiset autolla vähintään parin päivän ajaksi.

lauantai 22. joulukuuta 2018
Joulukalenteri: 22.12.
Vuoden lyhyin päivä valkeni hitaasti mairitellen. Aamiainen syötiin kynttilöiden valossa, niin myös lounas ja välipala. Käytimme valoisan ajan hyödyksi hakemalla metsästä lastenhuoneeseen joulupuun. Tuodessamme puun sisään tapahtui joulun ihme ja mänty muuttui kuuseksi.
Täysikuu nousi illan tullen kirkkaalle taivaalle. Pakkaslukemat lähtivät sukeltamaan taivaan kirkastuessa, revontulet jäivät auttamatta kuutamon varjoon. Omituista, että kaamos on edennyt jo lakipisteeseensä. Tästä kuljemme taas kohti valoa ja kesäpäiviä.

Joulukalenteri: 21.12.
Talvipäivänseisauksen aatto, joululoman alku. Juhlimme tärkeän päivän aattoa nauttimalla kulttuurielämyksistä kylillä. Ailon ensi-ilta Sajoksessa oli esikoisen kanssa ihana. Yleisö oli varsin monen ikäistä ja sali taisi olla lähes loppuunmyyty.
Eläinten seikkailu villissä Lapin luonnossa kiinnosti lasta loppuun asti. Eikä kotimatkan hiihto kuutamon valossa ollut elokuvalle lainkaan huono jatko, vaikka pienempää väsyttikin jo aika tavalla.

perjantai 21. joulukuuta 2018
Joulukalenteri: 20.12.
Eräs uuniresepti:
- Osta antikvariaatista muurauskirja vuodelta 1932
- Kunnosta maalaistalon navetasta löytyneet pönttöuunin kuoret ja ruostunut luukku
- Osta rautakaupasta 1000kg tiiliä ja 300kg laastia
- Kanna tarvikkeet rinkassa metsien läpi kämpälle
- Ota kauha ja muurarinvasara kouraan, toivo parasta
- Pureskele pelonsekaisin tuntein kuukausi kynsiäsi kun laasti kuivuu. Vetääköhän uuni?
- Lämmin lastenkamari!
torstai 20. joulukuuta 2018
Joulukalenteri: 19.12.
Sydäntalven paras hiihtosesonki on nyt käsillä. Lunta on tarpeeksi peittääkseen kivikot ja varvikot mutta ei tarvitse vielä kyntää metristä upottavaa puuteria. Sulan maan aikaan kierrettävät valtavat suoalueet ovat muuttuneet erinomaisiksi kulkukeinoksi, lähiretkien pituutta rajoittaa vain lyhyt päivänvalon aika.
keskiviikko 19. joulukuuta 2018
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)